Täällä istumme kirjoittamassa ja siemailemassa limua siinä ainoassa kahvilassa, josta onnistuimme löytämään sähköpistokkeen tietokonetta varten. Minun on hyvin hankala keskittyä kaikkeen siihen, mistä haluaisin kirjoittaa. Tämä johtuu äänimaisemasta, jonka sulkeminen tajunnan ulkopuolelle on hyvin vaikeata. Se, että kuuloaistimuksella on niin suuri painoarvo kaikkien tuntemuksien joukossa, on sekä siunaus, että kirous. Siitä on suunnaton etu musiikin parissa työskennellessä, mutta julkisissa paikoissa liikkuessa se on usein armoton riesa. Ei tarvita kuin ohimennen kuultuna yksi huono biisi, tai vain pätkä siitä, ja jos se sitten jää päähän soimaan, niin on huonolla tuurilla koko päivä pilalla.
Minä olen miettinyt tämän matkan aikana musiikin olemusta. Miksi minun täytyy matkustaa suurkaupunkiin saadakseni helposti sitä, mitä tahdon kuulla ja kokea? Miksi sen pitää olla niin marginaalista? Jos kotikaupungissani menen yökerhoon, niin päädyn paikkaan, jossa ei ymmärretä sisustuksen, eikä valosuunnittelun päälle, eikä myöskään hyvän musiikin, tai edes hyvän äänentoiston päälle. Keskinkertaisuus vallitsee. Siellä soivat samat tusinahitit, joita radiokanavat tuuttaavat yötäpäivää, ihmiset tulevat joko juomaan tolkuttomat kännit, tai hakemaan seksiä, yleensä tietenkin molempia. Ja kokemukseni mukaan nämä tavalliset ihmiset jäävät seisomaan haavi auki, jos he tällaiseen yökerhoon saapuessaan kuulevatkin jotakin laadukasta, mitä eivät ole ennen kuulleet.
Toisinpa oli Tokiossa. Menimme nimittäin hieman tutkimaan asiaa, ja useiden vaihtoehtojen joukosta päädyimme Club Asia- nimiseen paikkaan. 3500 jeniä täytyi maksaa sisäänpääsystä, mutta pois ei sitten tahdottukaan lähteä ennen aamua. Olis siellä tietysti yksi DJ, joka soitti välillä typerää MTV-poppia, mutta suurimmaksi osaksi saimme nauttia laadukkaasta klubimusiikista. Taitavat DJ:t soittivat teknoa, housea, elektroa, acidia, breakbeatia. Ja paikka oli aivan täynnä. Oli monta sataa tanssivaa ihmistä, hyvä äänentoisto, valot ja visuaaliset tehosteet.
Osaavat ne Japanilaisetkin muuten itsensä humalaan juoda, vokotella naisia ja leikkiä pelimiestä, mutta hyvin pidättyväiseltä se kaikki silti näytti Suomalaiseen menoon verrattuna. Mitä tanssimiseen tulee, niin se oli aika samantapaista laimeaa heilumista, mitä Suomessakin yleensä näkee. Merkille pantavaa oli myöskin se, että melodisemmat kappaleet tuntuivat iskevän parhaiten, mutta silti lattia oli kokoajan täynnä.
Kävimme myöhemmin jossakin turistien suosimalla alueella, missä musiikkitarjonta oli suurimmaksi osaksi samanlaista pophuttua, mitä kotosuomessakin. Ilmeisesti siellä ajateltiin, että tästä ne eurooppalaiset tykkää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoita palautetta, ajatuksia ja terveisiä näille kahdelle rämäpäälle!